It's hammock-time!

Jaahas ja taas pitais saada mustaa valkoselle. Sam Neuasta matka jatkui siis kohti Nong Khiawia, paikallisbussilla lunnollisesti, oisko maksanu jotain 10e? Sam Neua oli suht turha paikka meikalaisen silmissa, en ottanu sielta ainuttakaan kuvaa. Ja miks ihmeessa niitten on pitany pykata bussiasema kylan viereisen maen paalle? Kyyti oli suoraan sanotusti yks kamalimmista missa oon ollu (taas). Aloin ymmartaa niita hesarin pikku-uutisia, joissa bussionnettomuuden syyksi kerrottaan ylikuorma ja mutkaiset tiet. Onnettomuuksia nahtiinkin kaksin kappalein, eka oli motskari ajanu rotkoon (tia sit mita sil kuskil oli kayny) ja sit oli rekas puhjennu rengas ja se kokotti keskella tieta eika ohitte paassy. Siin sit bussin miehet otti machettansa (yllattavan monella oli messissa) ja ryhty risusavottaan. Ohitte paastiin ku koukattiin penkereen kautta :) Tiet oli pienta kiemuratieta, joka mutkitteli yhta paljon ku meikalaisen piirtama s-kirjain  (tutut ymmartanevat). Matkalla nakyi tosi paljon kirsikkapuita (ne kukkii nyt), ihan luonnonvaraisina, tosi nattia! Kaytaville laitettiin riisisakkeja kun ei tavaratiloihin ja katolle enaa mahtunut, ja ne toimivat istuimina niille, joille ei penkkia riittanyt, ja aina tauoilla ku meni ulos jalottelemaan ni sain kumarrella ettei lyonyt paata kattoon. Mun kans samal penkkirivil istui kaks likkaa (niin pieniks likoiks veivat kauheesti tilaa), jotka yrjosivat koko saamarin matkan (aamuseitsemasta iltayhdeksaan), vuorotellen. Kun toinen lopetti, toinen aloitti. Mulla oli kunnia toimia ikkunanavaajana kun ne heitteli sappineste-oksennuksiaan popelikkoon, tarkee jobi? Ja jos ne ei sattunu purjoomaan, ni sit ne itki ja valitti tai nukkui niin et ma toimin niitten tyynyna, huoh. Jossain vaiheessa ku tuli pimee alko huolestuttaa et muistaaks bussikuski et mis mun piti jaada pois. Pimeella ei nahny enaa tiekyltteja ja aloi huolestua et ollaaks menty ohitte, mut kyl ne muisti meikalaisen heittaa ulos bussista.





Majapaikkaa ettiskelin kans jonkun aikaa, parissa paikassa oli valot sammutettu jo ja pari oli taynna. Yhen turistin vinkista kaannyin moykkyselle sivukadulle, jolla ei ollu valoja. Pikkasen pelotti, mut sielt loytyi ihme ja kumma useempikin bungalow-mesta. En muista et minka niminen se mun paikka oli, makso 4e ja omistaja ei puhunu enkkuu. Asustelin siel pari paivaa, kavin kattelee luolia ja kappailemassa lahimaastossa tai hengasin yhessa riippumatto-ravintolassa. Oli julmetun kuuma! Ihan ko oisin tottunu Pohjois-Vietnamin kylmaan ilmastoon ku hiki virtas vaan eika sille oo nakyny loppua. Tuolta suuntasin kohti Luang Prabangia, kamaisella avolava-bussilla (nyt on nimitys hukassa) ja matka kesti vaan hassut pari tuntia! Olin ihan sekasin ku saavuttiin perille ja kaikki hyppas pois et mita, ollaaks me jo perilla??? Se bussiasema oli siella lentokentan suunnalla ja kyllastysin tuktuk-kuljettajiin, jotka koitti saada mut maksaa yhta paljn kyydista keskustaan ku tuolta Nong Khiawista sinne. Jotenka kavelin, taas :) kyllahan se hinta aleni kahteen euroon, mut alko kyseinen heppu arsyttaa, ku se seuras mua ekan kilsan-kaks. Mulla ei ollu minkaannakosta karttaa aluks ja olinkin hyvin ulalla et missa se keskusta oli, et keskustaan loytamisesta se 2e ei ois ollu paha hinta :) Asuin Xiong's Innissa, 4e, joka oli pari kilsaa siita ydinkeskustasta. Vahan nolottaa myontaa, mut multa kesti seuraavana paivana sen keskustan loytamiseen semmonen 4-5h! Olin aluks lahteny ihan vaaraan suuntaan, ja sit ku tuli eka kyltti Phosy-marketille, alysin lahtee oikeeseen suuntaan. Kiertelin keskustaa ku kissa puuroa. Jalkikateen hokasin varmaan sata kertaa et jos oisin tosta tai tosta alynny kaantya ja kavelly 20m, ni oisin loytany ettimani. Ja ylpee suomalainenhan ei kysy neuvoa. Mut hei ainakin tuli Luang Prabangin pikkukadut tutuiksi ;) Sit olinkin jo ansainnu jaatelon, istuskelin kivalla pikkuterdella ja kattelin ku muut turistit kappaili ympariinsa. Ja niitahan riiti! Talot oli tosi natteja siirtomaa-ranskalais-tyylisia, kelpais mulle. Kiipesin Phu Sille, kavin siella phosy-marketilla, museossa, mut lahinna istuskelin keskustan kivoissa kahviloissa :)

Luang Prabangista laksin kohti etelaa. Bussi Vientianeen maksoi 11e ja kesti tuttuun tapaan koko paivan. Oisin halunnut lahtee suoraan jatkaa matkaa, mut tuktuk-heppu jatti mut vaaralle bussiasemalle (thanks!) ja vasyneena roudasin kamani yheks yoks oikeen hotelliin (okei tingin hinnan kuuteen euroon :)  ja aamulla lahin aikasin ettii sita oikeeta asemaa. Siella sainkin kuulla et suora bussi Si Phan Doniin lahtee 10:30 eli neljan tunnin kuluttua. Arvatkaa arsyttiko ku oli turhaan heranny ennen auringonnousua? Bussi oli 15e, ja perilla oltiin 10lta aamulla seuraavana paivana. Se oli ihan normibussi, ei nukkumasellainen eli nyt on niskat jumissa ja mustelmia oudoissa paikoissa :) Tiet oli suorat (tah?) mut matkanteko ei ollu yhtaan sen nopeempaa! Pyssattiin taukoilemaan parin tunnin valein ja ottamaan/jattamaan porukkaa keskimaarin 15min valein, valilla tyyliin parin sadan metrin valein, eiks ne oikeest voi kavella sita matkaa? Porukoilla tosin on koko elama aina mukana :)

Kukotkin messissa

Saavuttiin Don Khongille aikataulujen mukaisesti (taakin oli uutta), etein guestiksen ja painuin ettii ruokaa. Siella lahiravintolassa istui lankkareita, jotka oli ollu samassa bussissa osan matkaa ja ne kysy et oonko suomesta (ne oli tunnistanu rinkasta), piru sentaan et tormaan suomalaisiin niin jannissa paikoissa! Syotiin ja polistiin kaikennakosta, ne oli Don Detille menossa (Madventuresin suosittelema mesta eli saletisti taynna suomalaisia kuulemma), ja mietein jaksaako vai eiko jaksa lahtea perassa, mut loppujen lopuks jain tuonne jumittaa. En oo ikina ollu lunktimmassa paikassa. Kellaan ei ollu kiire ja asiat menee omalla painollaan. Makoilin guestiksen riippumatossa, istuin lukemassa rantaravintoloissa ja tein pienia lenkkeja lahimaastoon, en mitaan suurempia, koska tavoite oli rentoua.



Eilen laksin kohti Paksea ja kaikki tuntui sujuvan hyvin, liiankin hyvin. Sitten guesthousessa huomasin etta passi oli jaanyt sinne Don Khongille, voi saamari! Ei auttanut muu kuin hypata tuktukiin, takaisin bussiasemalle ja bussilla hakemaan sita hiton passia. Vahan matkalla kuumotti, kun siella valissa oli aika paljonkin kateista, etta onko siita mitaan jaljella. Siella oltiin iloisia kun tulin takas, tultiin oikeen halaamaan ja toivotettiin takas kotia. Passi oli loytynyt ja rahat oli tallessa, phuuh :)Kello oli jo sen verran etta jain viela yheks yoks sinne. Aamulla uus yritys ja nyt ollaan taas Paksessa, enka oo ainakaan viel huomannu et jotain puuttuis. Rahaa paloi tohon sahlailyyn vaan reilu 10e, eli ei nyt niin paljoa kun ois voinut, valimatkaa kun on n.150km.Vahan harmittaa kun ei jaa aikaa pyoria taalla Paksessa kun huomenna suuntaan Thaimaaseen... Nain bussissa muuten ku paikalliset naiset soi paikallista nuuskaa (en tia et mita se oikeen on): eka leikattiin puunpalasesta siivu ja laitettiin suuhun (tassa vaiheessa mun mielenkiinto heras), paalle mulle tuntemattoman hedelman pala, tupakkaa, lehden pala, jolle levitettiin valkosta tahnaa ja annettiin olla hetki. Sit ne syljeskeli pussiin punaista hmm jotain :) molemmilla naisilla oli tosi huonot hampaat... Alko ilmesesti maisemat kyllastyttaa ku matkasin nelja kertaa samaa tieta ettiitakas.

Nyt on enaa reilu kaks viikkoa kun on paluu kotia eika enaa huvita oikeen stressata mistaan. Suunnitelmissa onkin menna ettii Thaimaasta joku kiva rantamesta ja jumittaa siel ennen ku pitaa suunnata Bangkokiin.

Nyt netti patkii sen verran et kuvien lataaminen ei onnistu, lisaa myohemmin...